Alussa oli vähän töitä. Vähän töitä = vähän laskutusta. Vähän laskutusta tarkoittaa vähän kuitteja. Siispä aloitimme yritystoiminnan niin, että hoidimme kuitit ja ”kirjanpidon” itse. Vähistä euroista katsoimme, että tilitoimiston palveluista oli järkevintä säästää.

Kului puoli vuotta. Päätimme turvautua puolitutun tilitoimiston palveluihin. Selvisi, että emme olleet ”kirjanpidossamme” huomioineet ihan kaikkea. Alkoi kuluneen puolen vuoden tapahtumien selvittely. Yllättävän työlästä noin niin kuin jälkikäteen… puolen vuoden tuohaamisia selviteltiin vuoden päivät.

Kun selvittelyt oli ohi ja oltiin taas kirjanpidollisella kartalla, niin ymmärrettiin myös, että tilitoimistojen hinnoitteluperusteissa on eroja. Käyttämämme puolitutun tilitoimiston hinnoitteluperusteet eivät olleet otollisimmat luomaan pitkäjänteistä asiakassuhdetta pienen vasta-alkaneen yrityksen kanssa. Huomattiin, että eri tilitoimistojen kanssa voi keskustella, vertailla ja etsiä itselleen sopivaa kumppania.

Tällä julkaisusarjalla avataan yrityksemme syntyä, kehitystä ja sattumia kymmenen toimintavuotensa aikana.

Jos haluat jatkossa lukea markkinoinnin eri aihealueita käsitteleviä blogejamme uunituoreena, klikkaa allaolevaa linkkiä ja valitse mistä aiheista haluat saada uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi.
×